31.12.2008 Hyvää Uutta Vuotta 2009!
28.12.2008 Blogi
31.12.2008 Hyvää Uutta Vuotta 2009!
28.12.2008 Blogi
Hyvää Uutta Vuotta 2009!Sunnuntai 28.12.2008 klo 11:47 - -Katja- Vuosi on kohta vaihtumassa ja suunnitelmia ensi vuodelle on kertynyt jo runsain mitoin. Muutama tuonti-pentu on tilauksessa. Siitä lisää myöhemmin. Sijoituskotia ainakin yhdelle narttu pennulle vielä haetaan. Ensi vuonna jos Bono ja Nemokin saisi ne viimiset puuttuvat sertinsä. Juliakin otetaan mukaan ilahduttamaan muutamaan näyttelyyn. :-) Meillä täällä Julia ja Kerttu nauttivat olostaan. Kinkkua on jouluna syöty ja masut pullollaan nukutaan mamman pedissä. Eilen Äijä oli meillä päiväkylässä ja käytiin metsässä juoksemassa. Hyvää uutta vuotta kaikille!!
|
Bono Match ShowMaanantai 8.12.2008 - -Katja- Maisan tuli meille hoitoon juoksujen ajaksi. Tytöt nauttivat Maisan vallattomasta seurasta täysin rinnoin. :-) Terhi suuntasi sunnuntaina 7.12. Bonon kanssa Match Showun Jokimaalle. Hienostihin siellä meni. Poika korjasi potin kotiin voittaen ensiksi punaisen nauhan saaneet ja sitten lopuksi kaikki. Onnea Terhi ja Bono!!!!
|
JULIA 2-VuottaSunnuntai 9.11.2008 klo 17:44 - -Katja- Paljon onnea meidän rakkaalle pienelle maatuskalle. Nopeasti se aika menee. Julia aloitti tänään syntymäpäiviensä juhlimisen riehakkaasti herkkujen kera. Aamupäivällä suuntasin Julian kanssa koirakouluun ja treenit sujui hyvin. Harjoittelimme ensimmäisen kerran hyppyä. Hyvinhän se sujui. :-)
![]() Julia 2-vuotta
|
Onpahan tapahtunut...Tiistai 28.10.2008 klo 17:49 - -Katja- Muutamaan viikkoon ei ole ollut aikaa kauheasti päivitellä sivuja. Aloitin koulun 13.10 ja nyt sitten aika menee opiskeluun ja ennen kaikkea siihen villiin opiskelijaelämään. ;-) Toki koiria unohtamatta. Piipahdettiin muutama viikko sitten Lahdessa morjestamassa Bonoa ja Maisaa. Hyväähän kavereille kuului ja meno oli myös sen mukaista.
![]() Julia ihastui pihalampeen ja pakkohan sinne oli mennä kahlailemaan... Maisa perässä. ![]() Bono seurailee tilannetta hyvin järkyttyneenä. Ne tytöt.. ![]() Julia pää märkänä ja niin söpönä. :-) Reilu viikko sitten Armilla alkoi juoksut ja Lenny tuli meille evakkoon. Meidän tytöt ovat todella onnellisia uudesta leikki kaverista ja Lenny saa olla huomion keskipisteenä lähes koko ajan. ![]() Julia, Kerttu ja Lenny ![]() Montako koiraa kuvasta löytyy?? |
Syksyä ilmassa...Tiistai 7.10.2008 - -Katja- Viikonloppuna Nemo oli meillä hoidossa. Lauantai aamuna Suuntasimme Äijälle kylään ja lähdimme porukalla ottamaan kuvia koirista hienoon syksyiseen ilmaan. Juliasta ja Kertusta yksikään kuva ei oikein onnistunut. Mutta pojista tuli hyviä otoksia. ![]() Äijä 6 kk Oligopolin Virtutis Amore ![]()
Nemo Lokakuu- 08 Oligopolin Semper Fidelis
|
Royal-Seed's Southern Rostar, "Ozzy"Sunnuntai 28.9.2008 - -Katja- Käytiin porukalla katsomassa Ozzya, minun viime pentueen isää. Kyllä oli ilo silmälle kun kaikki koirat tulivat hyvin toimeen keskenään. Pennut olivat reippaita ja hännät heilu. Mukana meitä oli Kerttu, Julia, Bono, Maisa,Kosti ja Äijä omistajineen tietty. Kiitos Aurille kun saimme tulla. Tässä muutamia kuvia ihanasta päivästä. ![]() Ozzy ottamassa vieraita vastaan. ![]()
Niittipanta Jengi.
![]() Äijä, Maisa ja Kosti kauniina. ![]()
Kiitoksia kaikille mukavasta päivästä. Toivottavasti taas pian nähdään.
|
Onnea Lenny 17.9 2008!!Torstai 25.9.2008 klo 9:51 - -Katja- Kaikessa kiireessä ollaan unohdettu Lennyn 2-vuotis syntymäpäivät. Paljon onnea rakkaalle höpöläiselle. Oot huippu pakkaus!!! Kiitos Linda näistä ihanista kuvista. ![]() Lenny syyskuu 2008 ![]() Armi ja Lenny syyskuu 2008 ![]() Kaunis Armi -08 ![]() Armi ja Lenny -08
|
Jos metsään tahdot mennä nyt, niin takuulla...Keskiviikko 24.9.2008 klo 20:30 - -Katja- Pitkästä aikaa vähän meidän kuulumisia. Ollaan aloitettu Julian ja Kertun kanssa koirakoulu. Hyvin sujuu ja tytöt ovat omaksuneet opit hyvin. Samassa koulussa käy myös Wertti,Äijä ja Taavi.
Taavi harjoittelee katsekontaktia. :-) Syksyssä on ihanaa kun melkein joka päiväisillä metsälenkeillä kotiin viemisinä on kassillinen sieniä tai puolukoita. Joita metsät on tällä hetkellä pullollaan. Koirat syövät marjoja ihan hirveesti. Julian ja Kertun suurinta herkkua on meidän omalla pihalla olevat isot luumut ja ihanan makeat omenat. Tänäänkin saatiin pussillinen suppilovahveroita. Kamera oli mukana ja tässä muutama kuva. :-) ![]() Äijä, Kerttu ja Julia ![]() Äijä heinikossa -08 ![]() Äijä 5,5 kk
|
Onnea Kati ja Timo 30.8.2008!!Keskiviikko 10.9.2008 klo 12:39 - -Katja- ![]() ![]()
Huisisti onnea ja kiitoksia ihanista häistä !! Kyllä näitä häitä onkii jo odoteltu. ;-) |
Kuopio KV 1.-3.8.2008Keskiviikko 6.8.2008 klo 12:45 - -Katja- Kuopion kolme päiväiseen näyttelyyn suuntasivat meidän porukasta Armi ja Lenny. Armi oli kehässä perjantaina Eri Pn 3 ja sunnuntaina Eri PN 4. Lenny oli kehässä ainoastaan sunnuntaina tulos hienosti Eh 2.
Lenny kehässä.
Lenny nautiskelee Armin näytely tuliaisista!! :-)
|
Maisa ja ÄijäTiistai 22.7.2008 klo 14:54 - -Katja- Maisa oli meillä viime viikon hoidossa. Perjantaina lähdettiin kohti parikkalaa. Siellä oltiin viikonloppu. Käytiin uimassa, katselemassa lehmiä ja syömässä tietty mansikoita. Maisalle ja Julialle mansikat maistuivat erityisen hyvin. Neidit olivat aina kun silmä vältti mansikkamaalla. Kotimatkalla käytiin moikkaamassa Tuukan tyttöä Lyyliä Lappeenrannassa. Lyylillä oli kaikki asiat hyvin ja tyttö nautti Maisan kanssa peuhaamisesta. Viikolla Äijä kävi Maisaa moikkaamassa ja käytiin myös uimassa. Tosin Äijä ei halunnut kuin varpaat kastella. Katseli ennemmin kun tytöt peuhasivat vedessä. Tässä muutama kuva pari valjakosta.
Maisa ja Äijä 15 -viikkoa
|
World dog show 2008 Stockholm and World Bullmastiff SpecialityMaanantai 7.7.2008 klo 15:40 - -Katja- Nyt ollaan kotiuduttu Ruotsin reissusta. Matka meni hyvin ja nähtiin paljon ihania bullmastiffejä. Tutustuttiin moniin uusiin ihmisiin ja tästä on hyvä jatkaa. :-) Lähdettiin Ruotsiin keskiviikko aamuna ja ensimmäinen yö oltiin Tukholmassa Rosenhill- mökki kylässä. Täytyy kyllä sanoa, että paikka oli aika omituinen yhdistelmä uutta ja vanhaa. Saadaan varmaan monet naurut vielä monta kertaa muistellessa sitä paikkaa. Mökissä ei ollut sähköjä, joten ei myöskään lämmitystä. Suihkut ja vessat olivat muutaman sadan metrin päässä olevassa rakennuksessa, joka oli ilmeisesti joku "hippi-kommuuni". Torstai aamulla lähdettiin maailman voittaja näyttelyyn. Kuvia ei valitettavasti sieltä ole, koska valo ei riittänyt. Armi ja Goljat saivat Eh:n ja Nelli sai H.n. Onneksi muutama titteli saatiin myös Suomeen. Häkkinen sai juniori-voittaja 2008 tittelin ja Kukka korjasi potin veteraaneissa saaden myös sertin. Onnea molemmille!!! Näyttelyn jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti erikoisnäyttelypaikkaa, Nordbergiä. Paikka oli todella hieno. Ilta sujui mukavasti rupatellessa ihmisten kanssa ja koirien kanssa ulkoillessa.
![]() Kuvassa Armi ja Pepe
Seuraavana päivänä olikin sitten erikoinäyttelyn vuoro. Aurinko paistoi ja tunnelma oli hyvä. Armi ja Nelli sai Eh.n ja Goljat oli Val eri 3. Oli ilo esittää poikaa. Goljatille oli tehnyt hyvää näyttely tauko ja poika nautti kehässä olemisesta. ![]()
|
Surun päivä :-( 3.6.2008Maanantai 7.7.2008 klo 15:17 - -Katja- Jouduimme luopumaan rakkaasta ja maailman ihanimmasta tytöstä, Doriksesta. Doriksen kunto romahti todella nopeasti ja vaihtoehtoja ei ollut. Nyt on kotona hiljaista ja rauhallista. Kerttulla ja Julialla on tekemistä opetella arjen jutut uudestaa ja niilläkin ikävä on kova. Doriksen aika oli lähteä Iiriksen ja muiden ihanien koira kavereiden luokse. Reilu viikko Doriksen jälkeen oli myös urhean Herra- Tobleronen aika lähteä. Onneksi siellä on Doris Topukasta huolehtimassa. Hyvää matkaa sinne jonnelin... rakkaat koiruudet. Toivottavsti vielä joksus tavataan.
|
Höpinää...Tiistai 3.6.2008 klo 6:40 - -Katja- Päivityksiä pitkästä aikaa. Pennut ovat muuttaneet uusiin koteihin ja meillä ollaan totuttauduttu normaaliin arkeen. Juliaa otti koville pentujen muutto. Se on ollu surullinen ja tylsistynyt. Viettihän se melkeen kaiken ajan kun pennut olivat hereillä niiden kanssa. Julia on ilmoitettu muutamaan näyttelyyn, joista ensimmäinen on kesäkuun lopulla Järvenpäässä. Heinäkuun alussa suuntaamme Ruotsiin ja muutama näyttely on vielä syksylle Kertulle ja Julialle. ![]() Maisa nauttii elämästä. ![]() Äijä omalla pihalla. ![]() Kosti ja Maisa
|
Pentujen kuulumisia.Lauantai 17.5.2008 klo 22:21 - -Katja- Pennut täyttävät huomenna jo 7 viikkoa. Alma on ollut jo viikon omassa kotona. Ollaan pentujen kanssa käyty äippä-koiraa muutaman kerran katsomassa ja samalla harjoiteltu autossa olemista. Matkat ovat sujuneet hienosti luita syöden ja ikkunasta maailmaa ihmetellen. Eilen kävimme eläinlääkärin tarkastuksessa ja samalla pennut saivat mikrosirut. Oli eläinlääkäri ihmeissään kun aamupäivällä siellä oli ollut toinenkin pentue, jossa oli 5 pentua. Luultavasti Collieita. Niin ne olivat istuneet ihmetellen pahvilaatikossa ja pientä vikinää pitäen. Meillä oli myös laatikko mukana. Mutta eiväthän ne siellä pysyneet alkuunkaan. Meno oli hurjaa ja joka paikka piti päästä tutkimaan. Rohkeita ja reippaita veijareita joka iikka. Pennut painoivat Kosti 7,4 kg, Maisa 7,0 kg ja Äijä 6,7 kg. Kerttu ja Julia jatkavat pentujen kanssa touhuilua ja nauttivat tästä ajasta täysin rinnoin. Torstaina Äijä muuttaa ensimmäisenä uuteen kotiin. Maisa ja Kosti ovat vielä reilun viikon ja sitten nekin suuntaavat toinen Lahteen ja toinen Espooseen. Pauliina ja Äijä
Kosti ihmettelee...
Maisa poseeraa.
Kolmen kopla.
|
Pentuset 5-viikkoaSunnuntai 4.5.2008 klo 21:47 - -Katja- Pennut täyttivät tänään jo viisi viikkoa. Meno eteenpäin kovenee päivä päivältä ja hampaatkin alkaa olla jo aikas kivan tuntuisia aamulla nilkassa. :-) Ulkoillaan päivittäin niin paljon kuin vaan pystytään. Kakat alkaa jo tulla aina ulos. Isojen koirien kanssa käytiin tänään rannalla katsastamassa kuinka kylmää vesi vielä on. Muut koirat tyytyivät pieneen kahlaamiseen. Mutta meidän pikku-Julia kunnostautui ja ui moneen kertaan lenkin. Lopulta kun saatiin tyttö vedestä pois, niin uudestaan olisi vaan menny. Harmi kun kamera jäi kotiin. Lenny ja Armi olivat käyneet myös nauttimassa kauniista ilmasta veden äärellä. ![]() Meillä pentujen yhteishoito jatkuu entiseen malliin.. Kuvassa Almalla kaksi pentua ja Kerttu ja Julia hoitaa yhtä. :-) On se vaan niin ihanaa seurattavaa kun neitokaiset yhteistuumin pitävät pennuille seuraa.
![]() |
Tuukan ja Kertun pennutSunnuntai 27.4.2008 klo 10:34 - -Katja- Kävimme eilen katsomassa Tuukan jälkikasvuja. Pennut olivat hienoja ja todella hyvin hoidettuja. Pennut pääsivät eilen ulkoilemaan ensimmäisen kerran ihanassa auringonpaisteessa. Näistä ihanista pennuista muutama vielä vapaana. Tiedustelut p. 040-9133008 / Katja ![]() Brindle poika ja tyttö
![]() Brindle tyttö
![]() Punainen uros
![]() Punainen narttu ![]() Brindle uros |
Pentusia...Torstai 24.4.2008 klo 22:38 - -Katja- Pennut ovat jo melkeen neljä viikkoisia. Aika menee hurjaa vauhtia. Ollaan jo opittu syömään oikeaa ruokaa ja ulkoiltu monena päivänä auringon paistaessa. Pentujen painot alkavat lähestyä neljää kiloa. Tässä muutamia kuvia.
![]() Oligopolin victrix "Maisa" Oligopolin Virtutis Amore "Äijä" Oligopolin Veni Vidi Vici "Kosti" Juliakin haluaa olla hoitamassa pentuja... ;-) Alma onneksi antaa Julian töllistellä ja hoitaa vauvoja. ![]() Julia ja Äijä
![]() Julia katselee pentujen aterointia. ![]() Julia pentulaatikossa mielipuuhassaan. ![]() Alma ja Julia pentujen kanssa.
|
PentupöpiläisetKeskiviikko 16.4.2008 klo 22:42 - -Katja- Pennut saivat sunnuntaina ensimmäisen matokuurin. Ei maistunut suussa kauhean hyvältä. Pennut ovat alkaneet vipeltää ympäri laatikkoa, leikkiä ja pitää jopa jonkinlaista ääntä painiessa. Hyvä niin, sillä luulin jo, että nämä pennut ovat mykkiä. Ovat olleet niin hiljaisia ensimmäiset kaksi viikkoa. Juliaa kiinnostaa pennut ihan hirveästi. Monesti huomaankin kun tyttö istuu pentulaatikon vieressä pää kallellaan ja ihmettelee pentujen menoa. Alma antaa Kertun ja Julian olla pentujen kanssa. Mikä on sinänsä aika mielenkiintoista seurattavaa, kun tytöt eivät oikein tiedä mitä tekisi näin pienten kanssa ja Alman ilmeet on aina niin paljon kertovia. Ihan kuin se nauraisi tyttöjen hölmöilyille. ![]() Kosti nautiskelee päivän lounaasta. ![]() Äijä ihmettelee.. ![]() Maisa puntarissa ![]() Alma, Kerttu ja Julia
|
Pennut 2 viikkoaMaanantai 14.4.2008 klo 11:59 - -Katja- Pennut täyttivät eilen kaksi viikkoa. Kaikilla pennuilla on silmät auki ja kävelyä harjoitellaan jo kovasti. Pennut ovat kasvaneet tosi tasaisesti ja painoa on kertynyt jo liki 2 kg. Alma hoitaa pennut niin hyvin ja maitoa tulee enemmän kuin tarpeeksi. Maisa etenkin on ollut pakko laittaa jo dietille. Neiti olisi koko ajan tissi suussa.
Äijä ![]() Maisa ja Äijä
|